Osasin kyllä odottaa, ettei Moskovassa, 12 miljoonan ihmisen kotikaupungissa, asiat sujuisi ihan tuosta noin vaan. Metrojen neljän liukuportaiden rivistäkin täällä pidetään toiminnassa vain yhtä molempiin suuntiin, vaikka porukka paukkautuu pahasti yrittäessään päästä niiden vietäväksi. En kuitenkaan voinut kuvitella, että asiat olisivat NÄIN vaikeita.

Mukana kaupungilla on aina hyvä kantaa edes kopiota passista, viisumista ja maahantulokortista sekä kaupunkiin saapumisesta kolmen päivän sisällä tehtyä rekisteröintiä Moskovaan. Polisii voi milloin tahansa pyytää näyttämään näitä asiakirjoja kuullessaan vierasta kieltä. Meillä ei kuitenkaan ole ollut mitään ongelmaa - on valitettavan totta, että valkoisena valkoisten joukossa ei esiinny liikaa edukseen. Se on kuitenkin ainoa etu Moskovan byrokratiassa.

Koulun puolesta meitä infottiin, että hakeaksemme paikallista julkisen liikenteen korttia, social cardia, tarvitsemme mukaamme passin, käännöksen siitä, rekisteröintimme, opiskelija ID:n, kuvan ja venäjää puhuvan kaverin, koska luonnollisestikaan kukaan Moskovan monitoimikeskuksissa ei puhu englantia. Orientaatioviikon päätteeksi meille kerrottiin, että korttia kannattaa hakea syyskuun 10. jälkeen, koska uusien opiskelijoiden tietojen siirtyminen koulujen rekistereistä monitoimikeskuksen tietokantaan saattaa kestää. Huhu kuitenkin kertoi, ettei kaikkien heti tämän päivämäärän jälkeen keskuksessa käyneiden opiskelijoiden tietoja vielä löytynyt ja uusi suositeltu ajankohta oli syyskuun 17. jälkeen. Hakemisen jälkeen kortin saaminen kuitenkin kestää kuukauden eli saisimme sen todennäköisesti paria kuukautta ennen vaihtomme päättymistä! Laskimme Teemun kanssa, että säästö kotimaan rahassa per matka olisi kortilla noin 10 senttiä ja tulimme siihen tulokseen, ettei meidän olisi järkeä hankkia koko korttia. Täällä nimittäin tulee halvemmaksi myös ostaa kerralla suuremman määrän matkoja: 60 matkaa on 1400 ruplaa eli kerran hinnaksi tulee 23 ruplaa eli nykyisellä kurssilla noin 32 senttiä. Helsingin liikenteen sisäinen asukashinta 2 € kalpenee sille aika rumasti.

Monikertaviisumipulman taas luulin ratkaisseeni kerralla buukatessani lennot kotiin vasta 17. lokakuuta, kun koulu ilmoitti, että todennäköisesti hakemuksemme olisivat käsitellyt viimeistään 5. lokakuuta mennessä. Sain suostuteltua sulhonikin vierailemaan kahteen otteeseen, jotta pystyimme pitämään kiinni kolmen viikon rytmistä näkemisessämme. No, saimme pari viikkoa sitten sähköpostitse kuulla, että hakemustemme toimittaminen koulun viisumikeskuksesta FMS:lle eli Федеральная миграционная служба:lle eli liittovaltion maahanmuuttopalvelulle oli viivästynyt ja viisumien arvioitu valmistuminen olisikin aikaisintaan lokakuun lopussa - marraskuun alussa! Olen kuitenkin omalla kohdallani toiveikas, että visiitti FMS:lle venäläisen tuttavamme kanssa viikkoa-1,5 ennen lähtöä tekee tehtävänsä.

Teemulla ei kuitenkaan ollut toivoa: hän on lähdössä visiitille kotiin tulevana lauantaina 3. lokakuuta. Sähköpostia seuraavan viikon torstaina piipahdimme kuitenkin varmuuden vuoksi koulun viisumikeskuksessa: ilmoitus viivästymisestä oli tullut edellisenä perjantaina ja olimme siihen molemmat Teemun kanssa vastanneet, että toivomme hakemustemme lähetystä eteenpäin asap, koska olemme molemmat lokakuun aikana lähdössä maasta. Visiitti toimistoon paljasti kuitenkin, etteivät Teemun paperit olleet viikkoon liikkuneet minnekään! Teemu kuitenkin ajatteli vielä koittaa onneaan menemällä Katjan kanssa FMS:lle heiluttelemaan lentolippuja. Maahanmuuttopalveluiden toimisto Lubjankalla käsitteli opiskelijaviisumeja - muttei tietenkään juuri näitä kyseisiä opiskelijaviisumeja ja asian etenemiseksi olisi täytynyt reissata toiseen osoitteeseen. Silloin hän luovutti. Koulu tarjosi hätäratkaisun: opiskelijan kaksikertaviisumikutsun, jonka he pystyvät järjestämään alle viikossa. Teemu saa kutsun mukaansa ja hakee uutta viisumia Suomeen päästyään voidakseen palata Moskovaan.

Itse en voi nyt muuta kuin pitä sormet ristissä, että saisin oman monikertaviisumini viimeistään perjantaina 16. lokakuuta. Mulla onneksi on voimassaoleva kutsu opiskelijan yksikertaviisumia varten, koska pyysin koulun sitä hakemaan jo ennen saapumistani, kun olin aikeissa silloin tulla kolmen viikon perästä Suomi-visiitille. Epäilyksistä huolimatta kutsu saapui ajoissa, mutta luulin tarvitsevani sitä enää muistoksi. Nyt se taas onkin hyvä olla olemassa. Mikäli en saa omaa monikertaviisumiani ajoissa, joudun hakemaan samanlaista yksikertaviisumia, kuin ennen vaihtoa ja palaamaan sen turvin Suomeen. Voi kuitenkin olla, että joudun otattamaan HIV-testin uudelleen, koska Venäjän viisumikäytäntöjen mukaan todistukseni vanhenee juuri saapuessani Suomeen. Kävin otattamassa verikokeen 19. elokuuta. Onneksi Suomessa pystyy hakemaan viisumia pikana - täällä se ei ainakaan tämän päänvaivaa aiheuttaneen monikertaviisumin kohdalla ole mahdollista.

Jos monikertaviisumi jää nyt ennen lokakuun kotireissua saamatta, tuskin haen sitä enää toistamisiin. Marraskuussa nimittäin häämöttää jälleen pidennetty viikonloppuloma rajan sillä puolen ja jaksan epäillä monikertaviisumin puristumista ulos käsittelystä kolmen viikon aikana. Siinä tapauksessa kutsu opiskelijan kaksikertaviisumin hakemiseksi saattaa olla myös mun pelastukseni.

Viisumivapauden puolesta! Ei mulla muuta.
Viimeisen viikon ajan on täällä ollut jälleen kesä.
Vain hiljalleen puiden värityksen vaihtuminen kellertävään kertoo, että eletään pian lokakuuta. Asteita päivisin on päälle 20 ja parhaimmillaan viikonloppuna oli jopa yli 25! Syksyn tulon huomaa kuitenkin myös auringon laskettua, kun ilta viilenee todella nopeasti.
Eilen kävimme kiertämässä toisen Tretjakovin gallerioista, mutta harmillisesti siellä oli osassa rakennusta näyttely vaihtumassa ja huoneita oli siksi suljettu. Sattumalta kuitenkin keskiviikkoisin sisäänpääsy on kaikille maksuton eli emme toisaalta hävinneetkään mitään - muuta kuin lähimmälle metroasemalle reissaamiseen kuluneen ajan eli noin 30 min. Museorakennus itsessään oli arkkitehtuurisesti hyvin "paikallinen" maustettuna ripauksella postmodernismia. Taiteiden puisto sen ympärillä oli kuitenkin todella viihtyisä ja kierroksen jälkeen istahdimme juomaan kahvit tälle suloiselle terassille: 
Suurkaupungeissa rakastan sitä, että niissä tapahtuu koko ajan jotain. Olimme esim. perjantaina sopineet Katja kanssa shoppailutreffit Punaisen torin liepeille. Oхотный ряд on ihan keskustassa sijaitseva ostoskeskus, jonka valikoima on tuttua ja turvallista Zaraa, Mangoa, promodia ja GAP:ia - Moskovan stansardeilla siis myös kohtuuhintaista. Metroiltuani paikalle, yllätyin, kun en päässytkään maan alta ylös normaalia kautta. Seikkailtuani tovin löysin itseni toiselta puolen valtavaa ajoväylää ja huomasin, että ihan keskustan vilinässä oli aidatulla alueella FIFA World Cup 2018 -fiilistelykonsertti. Muutama satametriä sivummalla taas Georgialaiset pitivät maalaismarkkinoitaan. Shoppailurupeaman päätteeksi suuntasimmekin nälkäisinä gruusialaiselle street food -lounaalle:
 
Lauantain vietin Teemun kanssa mun venäläisen perheeni seurassa. Kyseessä on siis pitkäaikainen liikekumppani, josta perheineen on vuosien saatossa muodostunut myös hyviä ystäviä. He veivät meidät "Tsaarittaren palatsiin" puutarhoineen. Palatsin rakennutti aikoinaan Katariina Suuri, mutta hallitsijat hänen jälkeensä eivät jostain syystä pitäneet tästä "vaatimattomasta" metsästysmajasta. Rakennus rappeutui, kunnes se muutama vuosikymmen takaperin päätettiin restauroida. Sisätiloista löytyy nykyisin näyttely paikan kunnostustöistä. Kierroksen jälkeen tallustelimme palatsin puutarhassa, söimme jätskiä ja nautimme auringonpaisteesta. 
Iltaa kohden ajoimme takaisin keskustaan, kävimme syömässä todella loistavassa pihvipaikassa ja lähdimme sulattelemaan ruokaa Moskova-joen rantaan. Olen saanut täällä yllättyä miten monipuolisesti kaupunki tarjoaa istumapaikkoja puistoalueilla ja miten siistejä nekin ovat valtavasta koostaan huolimatta! Mekin heittäydyimme hetkeksi lojoksi valtaville aurinkotuoleille nauttimaan laskevan auringon värjäämästä taivaasta, kunnes illan viileys pakotti jatkamaan matkaa.
Kaupungin valojen syttyessä hyppäsimme koko porukalla vielä jokilaivaristeilylle. Kuvia siltä matkaa tulen jakamaan myöhemmässä postauksessa, mutta sen verran täytyy sanoa, ettei Moskovan valoista turhaan ole lauluja tehty.

Luulen, että sain alkuviikosta vähän kylmää, kun tiistai ei yllättäen ollutkaan niin lämmin päivä, kuin odotin ja kuljin ympäriinsä vain villatakissa. Eilen tunsin oloni todella kuumeiseksi ja oli hyvä, että meidän illan luentomme peruuntui niin sain vain parannella itseäni kotona. Nyt olo on jo parempi - enää vain nenä vuotaa.

Keskiviikkoiltojen ratoksi meillä siis yleensä on EU-Russia Relations -kurssi klo 18-21. TSE:llä tällaiseen aikaväliin ujutettua kv-kurssia tuskin löytyisi, mutta täällä koko valtava kaupunki tuntuu elävän tunnin-pari myöhemmässä päivärutiinissa kuin me Suomessa. Aamukahdeksalta kadut ovat lähes autioita ja muistuttavat Turkua aamukuudelta. Metroissa tietysti on porukkaa, muttei sielläkään ennen yhdeksää riitä ihmisiä ruuhkaksi asti. Ei myöskään ole ollenkaan outoa, että luentoja on myös myöhään perjantaisin ja lauantai-päivisin.

En taida haluta sanoa täällä blogissa millaista propagandaa kyseisellä kurssilla opetetaan, mutta sen verran voin kertoa, että lievästi ilmaisten EU:ssa ei venäläisten mielestä ole yhtään mitään positiivista - ja kyllä se, että tällaista totuutta opetetaan täällä yliopistotasolla pistää miettimään, ettei tämän maan ajatusmaailma tule todennäköisesti muuttumaan avoimemmaksi ainakaan seuraavaan 50 vuoteen. 
Moskovapäivä oli ja meni reilu viikko sitten ja keskiviikkona juhlittiin koulumme, Высшая школа экономики, päivää Gorkin puistossa. Päivä oli luentovapaa ja sateinen. Käytännössä se ei siis mitenkään eronnut muista täällä viime aikoina viettämistämme päivistä. Sen sijaan vaikka Moskovapäivä oli kylmä ja pilvinen, taivas ei ripauttanut pisaraakaan. Koko Punaisen torin ympäristö oli blokattu autoilta ja perheen pienimmille oli varattu kaikenlaista puuhaa. Vanhemmille taas oli järjestetty erilaisia lavasteita toinen toisensa perään, koska venäläinen rakastaa ottaa ja otattaa kuvia itsestään ja perheestään. Tässä järjestyksessä. Tässä kulttuurissa naiset tuntuvat olevan synnynnäisiä malleja: ihmeelliset asennot kameran edessä näkyvät luonnistuvan heiltä jo pienestä pitäen eikä poseeraaminen julkisilla paikoilla häiritse heitä yhtään edes aikuisiässä. Niin ja ovathan he nyt laihoja ja pitkäsäärisiä. Mutta silti harva vastaantulija enää täyttää vanhaa stereotypiaa moskovalaisesta femme fatalesta - farkut ja ballerinat ovat löytäneet naiset myös tässä maailmankolkassa. 
Lavasteet valmiina tavisten kuvauksia varten
Kauniilla ilmalla Moskovapäivä on varmasti mitä ihanin perhetapahtuma, mutta Katjan kanssa kaduilla kierrellessämme emme kokeneet hypeä ihan omaksemme. Emme edes painettuamme ilman jaetut pahvihatut päähämme. Venäläistymiseni on selvästi vielä pahasti kesken.
HSE-päivää varjosti aamusta asti raskaat pilvet, jotka repesivät iltapäivästä niin pahoin, että mun Toms-raukkani muuttuivat vaalean sinisistä tummiksi. Vielä perjantainakin (kaksi päivää myöhemmin) ne tuntuivat hieman kosteilta. Ehdimme nippa nappa kiertää alueen ennen sadetta, sillä kunnolla kastuttuani suuntasin suorinta tietä kotiin. Vilustuminen arjesta täällä vielä puuttuisikin. Lämmike-teetä samovaarista saadakseen piti vastata yhteensä 15 kysymykseen, jotka mittasivat venäläisyyttämme - tiesin mitä venäläiset tapaavat syödä aamupalaksi, mutta venäläisten piirrettyjen nimeäminen olikin sitten vähän hankalampaa.
USA, Ranska, Saksa, Norja ja Suomi edustettuina
Jazz Dance Orchestra
Russian tearoom
Maanantaina isä piipahti parin tunnin ajan mun ja Teemun luona läpikulkumatkallaan Siperiasta Pohjanmaalle ja viikonlopuksi sain odotetun vieraan kotoa, kun oma sulhoni lensi tänne perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. En ollut suunnitellut meille mitään sen kummempaa ohjelmaa - tärkeimmältä tuntui vain saada olla yhdessä ja lähellä toista. Lauantaina pyörimme Punaisen torin liepeillä ja J shoppaili hieman. Seuraavan kerran näemme jälleen lokakuun alussa hänen toisella Moskova-visiitillään. Sen jälkeen onkin sitten mun vuoroni huolehtia meidän kolmeen viikkoon syklitetyistä kohtaamisistamme käylähtämällä tasaisin väliajoin kotona. 

Torstaiksi olimme Katjan kanssa varanneet väri & leikkaus -ajat meidän asuntomme vieressä sijaitsevasta kampaamosta. Oletin kyseisellä käynnillä säästäväni reilustikin, mutta loppujen lopuksi hinta oli salongissa aivan samaa luokkaa, kuin Suomessa ja ainakin musta saivat sielä hyvin paikallisen näköisen, vaikka yritin elehtiä kampaajaa leikkaamaan mulle lopputulosta paljon vinomman otsatukan. 
Huomenna vihdoin alkaa paljon puhuttu ja pelätty venäjän kielen kurssi. Viikossa opetusta on melkein kahdeksan tuntia. Ryhmä, johon nyt päädyimme, saattaa kyllä olla ihan meidän kielitaitomme ylärajoilla, mutta ajattelimme, että alaspäin pääsee aina. Huomennahan sen näkee: jos ollaan klo 18 ihan pihalla, vaihdetaan suosiolla helpompaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että kieltä tänne on tultu oppimaan ja haaste on vastaanotettu jo Sheremetyevon lentokentällä. 
Tällä viikolla on hieman koti-ikävä nostanut päätään. Elämässä täällä ei oikein ole mitään rytmiä vielä ja mua ahdistaa kuluttaa päiviä ilman oikeaa tekemistä. Vaikka koulut virallisesti alkoivatkin maanantaina, meillä on ollut vasta yksi luento. Muut kurssit starttaavat joko ensi viikolla tai sen jälkeen. Suunnitelmissa mulla on suorittaa noin 20 opintopistettä, jotka toivon mukaan pystyn sitten lukemaan tutkintooni Turussa. Venäjän kielen opetusta odotan innolla, koska vuoden tauko sen opiskelusta on kyllä tehnyt tehtävänsä ja lähes kaikki kerran päntätty on unohtunut. En siis voi mitenkään sanoa pärjääväni venäjällä täällä - ainakaan muualla kuin nippa nappa ravintolassa ja kaupassa. Järkytyksekseni moskovalaisetkaan eivät ihan totta puhu sanaakaan englantia. Onneksi meillä nyt kuitenkin on Katja, joka pystyy auttamaan monimutkaisemmissa arjen asioissa kuten sim-kortin lataamisessa ruplilla ja balettilippujen varaamiseesa Bolshoihin.

Epäsäännöllinen elämänrytmi ei myöskään palvele urheilemista. Aamujoogailun lisäksi mun tekisi kovasti mieli juoksemaan, mutta tässä ei lähellä oikein ole mitään puistoa. Larua alkaa väkisinkin kaipaamaan, kun lenkille lähtö vaatii metrolla matkustamista. Ei sillä, että Moskovan harmaa syyskuu sään puolesta kutsuisikaan ulkoilemaan. Painava taivas ja jatkuva sade eroaa masentavasti Helsingin kuulaasta aamuauringosta. Onneksi puoliso tulee jo ensi viikolla  käymään ja tuo mukanaan täydennystä mun garderobiini (mm. kumisaappaat alkavat olla täälä kova sana).

Kuluneina arkipäivinä tapoimme aikaa Kremlin asehuoneessa, valtavassa Vapahtajan katedraalissa (jossa ei sisällä saanut kuvata), Tretjakovin galleriassa sekä osassa Pushkin museota. Venäläisen taiteen lisäksi pääsimme silmäilemään amerikkalaisten ja eurooppalaisten taiteilijoiden töitä. Luterilaisen on vaikea ymmärtää miten iso rooli uskonnolla on tässä kulttuurissa. Venäläiset vanhoista nuoriin ovat hyvin hartaita ja koristeellinen ortodoksisuus näkyy kaikkialla - katukuvassakin. Jopa LV:llä ja Tiffanylla varustetun tavaratalon pääsisäänkäyntiä valvoo kuva paikallisesta pyhimyksestä. Kremlissä luulin meidän päätyneen väärään rakennukseen, kun lipussa luki asehuone, mutta kaksi ensimmäistä näyttelyhuonetta olivat täynnä vanhoja kirkkomenoihin liittyviä esineitä ja ikoneita.
Katja ja Teemu raivoisan innostuneena Tretjakovin taiteesta
Pushkin museon pienoismalli
Miljoonakaupungin ratkaisu lemmenlukkojen tulvaan:
"lemmenlukkopuut" siltojen kupeessa
Myöhemmin tänään meille on tulossa kymmenkunta vaihtaria istumaan iltaa ja syömään: edustettuna on ainakin Suomi, USA, Saksa ja Ranska. Aion tehdä kunnon satsin avokadopastaa: se on helppo, hyvä ja "suomalainen". Mikään extempore arkiruoka se ei täällä kuitenkaan ole, koska kaupat säilyttävät avokadoja kylmässä eikä hedelmä tällä tavoin varastoituna pääse kypsymään ennen aikojaan. Ostin pussillisen vihreitä ja kovia avokadoja meidän paikallisesta ruokakaupasta jo keskiviikkona enkä vieläkään ole varma, ovatko kaikki ihan kunnolla kypsiä..

Huomenna lauantaina täällä vietetään kaupungin päivää ja keskusta muuttuu silloin valtavaksi kävelykatuviidakoksi, kun isoja teitä suljetaan autoilta. Moskovapäivä on erityisesti perhatapahtuma ja kuulemma sään salliessa puistot tapaavat täyttyä piknikeistä ja aktiviteeteista. Illalla järjestetään iso ilotulitus ja Aerosmithin ilmaiskonsertti. Me omaa tilaa arvostavat suomalaiset tuskin lähdemme katsomaan, kun kotimaan verran ihmisiä kokoontuu Punaisen torin liepeille kuuntelemaan Steven Tyleria, mutta sään soisi silti olevan mennyttä viikkoa lämpimämpi.