Koti

Täällä ollaan, kivenheiton päässä Punaiselta torilta - kotona. Paikallinen perhetuttumme oli meitä lauantaina vastassa Sheremetyevon kentällä ja kyydin lisäksi hän oli varannut kalenteristaan koko iltapäivän järjestelläkseen käytännön asioita meidän kanssamme ja näyttääkseen Moskovaa omasta näkövinkkelistään. Parempaa perehdytystä kaupunkiin emme olisi voineet saada ja kaikki mahdolliset pelot uutta tuntematonta kohtaan katosivat. Katsastimme autosta käsin kaikki tärkeimmät nähtävyydet, opimme liikeketjuista, kävimme ottamassa kopiot passeista, hankimme paikalliset sim-kortit ja söimme todella hyvässä ravintolassa lähellä Mishan kotia. 

Siitä on alkaa olemaan jo yli 10 vuotta, kun viimeksi kävin Venäjällä ja huomasin, etten muistanut Moskovasta juuri mitään. Se osoittautui kuitenkin todella kauniiksi ja siistiksi vanhaksi kaupungiksi. Yllättävän siistiksi. Tiet ja metroasemat ovat roskattomia, kadu pestään säännöllisesti ja rakennusten julkisivut on huolella entisöity. Meidän talossamme on paraikaa remontti meneillään, mutta luulen sen valmistuvan ennen talvea. Tällä hetkellä kaikki tuntuu kuitenkin olevan muovin alla. Myös laittamaton ulkokuori saattaa pettää: talot ovat kamalassa kunnossa ja porraskäytävissä haisee, mutta kotioven takana kaikki on uutta ja hienoa – kuten meidän Airbnb:stä bongaamani asunnon kohdalla.

Kotikatu

Käynti asuntoon on sisäpihalta.
Myös kaikki ikkunat ovat pois päin kadulta. 

Keittiöstä löytyy kaasuliesi ja 
seinältä kaasulämmitin

Minun buduaarini

Sunnuntaina suuntasimme Teemun kanssa kahden kaupungille. Kävelimme muutaman kilometrin matkan Punaiselle torille, kävimme viemässä kihlasormukseni pienennettäväksi (kestää 15 arkipäivää, että saan sen takaisin!) ja poikkesimme ruokakauppaan. Kaupassa käynti kieltä ymmärtämättä on aina yhtä mielenkiintoista, mutta saimme sentään kokoon kermaisen tomaattikastikkeen ja löysimme kanasuikaleita - tai oikeastaan ne olivat kimpaleita. Kunnon paloja, eikä mitään pikkusormen kokoisia maridanissa uitettuja siivuja. Lähikauppamme on kuitenkin aika pieni ja tänään löysimme metroaseman yhteydestä isomman marketin, jossa alamme jatkossa käymään. Etenkin lihavalikoima huusi laajuuttaan viereiseen "Alepaan" verrattuna.

Breakfast @ Tiffany's

Tänään maanantaina alkoi siis koulu – tai orientaatioviikko. Luennot starttaavat vasta ensi viikolla. Varasimme aamulla tunnin verran aikaa suunnistaa ensimmäistä kertaa lähimetroasemallemme, ostaa kertaliput, vaihtaa kerran metrolinjaa ja päästä vielä koulullekin. Paikalla piti olla klo 12 ja perille pääsimme klo 11.55. Ensi silmäyksellä edustusta vaikutti olevan Saksasta, Ranskasta ja Hollannista, Norjasta sekä tietysti Itä-Euroopan maista ja jokunen Aasiastakin. Monella varsinkin Keski-Euroopasta tulleella tuntui olevan vanhoja juuri Venäjällä ja kielitasokin kuulosti hyvältä. Heti miten tutustuimme amerikkalaisvenäläiseen Katjaan ja pietarilaiseen Alenaan, joka opiskelee Itävallassa, mutta päätti tulla Moskovaan vaihtoon. Molemmat puhuvat mahtavaa englantia sekä venäjää. Katja auttoi meitä hankkimaan kerralla useamman yksittäisen metrolipun, koska julkisen liikenteen opiskelijakortin saaminen kestää noin kuukauden.

Novoslobodskaya - meidän metroasemamme

Koulutie

HSE

Kolmen päivän sisällä on tullut ainakin selväksi se, että Venäjällä kaikki kestää…

Oli kyseessä sitten sormuksen pienennys, monikertaviisumin prosessointi tai oluiden tarjoilu pöytään, kannattaa varautua pitkällä pinnalla. Monikertaviisumin käsittely vie parhaimmillaan 45 päivää. Mulla on lennot varattuna kotiin ja takaisin syyskuun puolessa välissä ja tod.näk. joudun silloin hakemaan opiskelijan yksikertaviisumia uudelleen päästäkseni palaamaan Venäjälle. Muita (laillisia) vaihtoehtoja ei kuulemma ole, koska opiskelijan yksikertaviisumi on kainoa, jonka pystyy rajan tällä puolen sitten laajentamaan monikertaviisumiksi. Alun perin edes kaksikertaviisumin ei siis olisi auttanut. Kuukauden jumi Moskovassa ei myöskään houkuttele, joten pienen paniikin jälkeen päätin pitäytyä suunnitelmassani tulla käymään reilun parin viikon kuluttua. Yksinkertaisesti haen sitten samaa viisumia uudelleen – pikana. Toivottavasti vain koulun kutsu tulee perille ajoissa enkä lopulta joudun viikkotolkulla jumiin Helsinkiin. 

Kaikki täältä rajan takana on muuten kuitenkin kunnossa ja olen varma, että viihdyn paremmin kuin hyvin. En silti lähde yritämään yhtä soittoa 4 kuukauden arestia vaan pidän kiinni vierailuistani Suomeen. Mutta en kiistä, etteikö Moskova olisi palaa mun sydämestäni jo vienyt - katsotaan silti ensimmäinen viikko loppuun, ennen kuin alan vannomaan vankkaa rakkauttani tätä metropolia kohtaan.