Первый неделя

Ensimmäinen viikkoni rajan takana alkaa olemaan taputeltu ja orientaatio paketissa. Jos multa kysytään, koulu kutsui meidät tänne liian aikaisinm sillä menneen viikon ohjelman olisi hyvin pystynyt käärimään tiukuempaan aikatauluun: aloittamaan aikaisemmin aamusta ja organisoimaan paperisodan juoksemaan luentojen aikana. Nyt ainoastaan alkuviikko oli asiaa, keskiviikko lässynläätä (Safety Tipseissä kerrottiin mm. metron käytön vaarallisuudesta yöaikaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja Living in Moscow -luennolla opimme, että talvella on hyvä käyttää hanskoja, ellei halua palelluttaa sormiaan) ja pari viimeistä päivää pelkkää paperien pyörittelyä eli todistusten noutoa ja hakemusten toimittamista. Pisteet kuitenkin koululle (kansainväliselle toimistolle) erittäin tehokkaasta toiminnasta koko viikon ajan. Heidän osaltaan aikatauluissa on pysytty lähes minuutilleen ja kaikki tarvittavat dokumentit esim. monikertaviisumia varten ovat järjestäin olleet meille valmiina.

Viime postauksen jälkeen aloin miettimään uudelleen syyskuulle suunnittelemaani reissua kotiin ja sitä, että olisi helpompi vain pysyä täällä ja hakea vapaampaa viisumityyppiä muiden vaihtareiden mukana. Varatut lennot Suomeen taisivat alunperinkin olla vain backup, jos en oikein olisi päässyt täällä elämän alkuun niin olisin voinut sinnitellä muutaman viikon ja käydä lataamassa akkuja Lauttasaaressa. Mulla on kuitenkin yllättävän levollinen olo täällä ja viihdyn todella hyvin meidän asunnossa enkä poden koti-ikävää Helsinkiin muussa muodossa kuin tietysti haikuna oman rakkaan luo. Lopulta keinojen keksiminen byrokratian voittamiseksi ja vaihtoehtojen pyörittely alkoivat ahdistamaan mua niin pahasti, että sulhaseni heitti koko homman nurin päin ja varasi lennot tänne syyskuun puolessa välissä. Siten pystyn hakemaan monikertaviisumia jo nyt ja lentämään lokakuussa Suomeen hieman pidemmäksi aikaa.

Ensimmäinen viikko moskovalaisena on kulunut lähinnä uuteen kotikaupunkiin tutustuen. Buddyt eli paikalliset tutorit veivät meidät maanantaina puistoon viettämään iltaa ja tutustumaan toisiimme. Matkalla ohitimme yleisvenäläisen näyttelykeskuksen aka VDNH eli kansantalouden saavutusten näyttelyn kuten sitä vuodesta 1954 vuoteen 1992 saakka kutsuttiin. Sen tarkoitus oli esitellä maan merkittävimmät aikaansaannokset ja symbolisesti kunkin alueen rikkaudet. Puistossa on kymmeniä paviljonkeja eri aiheille. Nähdessäni Karjalan metsille omistetun rakennuksen, muistin hämärästi käyneeni siellä kymmenisen vuotta sitten ollessani Moskovassa joidenkin messujen aikaan. Kuulemma alueella järjestetään yhä monia näyttelyitä.

Tiistaina yliopiston kulturologiaopiskelijat vetivät meillä kävelykierroksen ydinkeskustassa. Meillä ilta huipentui shoppailuun, jota jatkettiin myös keskiviikkona. Päivät täällä ovat olleet todella lämpimiä (vajaa + 30) enkä todellakaan ollut varautunut koko kesävaatekaapillisellani syyskuuhun. Muutama hamonen, toppi ja kesämekko ei siis ollut ollenkaan huono lisä matkalaukulliseeni. Kaiken lisäksi shoppailu on tällä hetkellä niin naurettavan halpaa ruplan surkean kurssin takia, että nyt jos koskaan on hyvä aika investoida vaatteisiin.
Bolshoi
Katja ja Teemu erittäin kiinnostuneina kuulemaan, mitä oppaalla on sanottavanaan
Moskovalaisilla on tapana naimisiin mennessään käydä otattamassa kuvia kaupungin nähtävyyksillä
Torstaina olimme sopineet treffit kaupungille Katjan kanssa. Osa vaihtareista oli jo lähtemässä ensimmäiselle reissulleen, mutta meidän mielestämme Moskovassa on yhä niin paljon nähtävää, että on turha mennä merta edemmäs kalaan. Lisäksi olimme jättäneet venäläisen byrokratian kohtaamisen perjantaiaamulle ja siksikin olimme sidottuja kaupunkiin. Päivä oli alkuviikkoa kylmempi, mutta se ei haitannut, koska olimme päättäneet tutustua Voiton museoon (Музей Победы) Punaisen torin liepeillä. Paikka sai mut suorastaan voimaan pahoin: huone toisensa perään huusi venäläisten sotilaiden kaikkivoipaisuutta toisessa maailmansodassa. Vanha propaganda oli kamalaa katsottavaa ihan senkin takia, että sokea nationalismi tuntuu jälleen nostavan päätään täällä, vaikka 2010-luvulla sen ei luulisi edes olevan mahdollista. Silti se vaan on.
Mutta se politikoinnista. Tosin: odotan mielenkiinnolla yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan kursseja mm. EU:n ja Venäjän suhteista. 

Venäläisillä on poseeraus verissä - meillä ei
Tulevana maanantaina on täällä virallinen koulujen alkamispäivä, mutta jaksan hieman epäillä, etteivät meidän luentomme vielä silloin käynnisty täydellä teholla. Toisaalta ihan hyvä, koska meillä on suht. paljon paperitöitä yhä tehtävänämme. Perjantaina jätimme monikertaviisumihakemukset (niiden ennustettu valmistuminen on lokakuun alussa) ja saimme todella virallisen näköiset opiskelijakorttimme. Niiden turvin voimme ensi viikolla hakea sekä koulun kulkukorttia, että julkisen liikenteen korttia ja sitten vain jäädä odottelemaan byrokratian rattaiden pyörimistä - luulisi ainakin mun malttini paranevan täällä ollessani! Ja kyllä - kaikissa koulun rakennuksissa on kulunvalvonta etkä pääse sisään ilman kulkukorttiasi, joka skannaa aulan vartijalle tietosi ja kuvan. Эта Руссия! 
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 kommenttia:

Lähetä kommentti