Leipää ja sirkushuveja

Koko viime viikko oli pelkkää Thanksgivingiä. Olin nimittäin luvannut auttaa Katjaa järjestämään meillä perinteisen kiitospäiväillallisen. Amerikassa kiitospäivää vietetään aina marraskuun viimeisenä torstaina eli tänä vuonna 26.11. ja me olimme kutsuneet värikkään kansainvälisen joukon juhlimaan sitä meidän kanssamme. 

Mulla ei ollut minkäänlaista kokemusta kiitospäivään kuuluvista ruokalajeista ja valmistelujen lomassa selvisi, ettei Katjakaan ollut koskaan aikaisemmin osallistunut kokkaukseen näin aktiivisesti. Lisäksi jenkkireseptien käyttöä tässä ympäristössä monimutkaisti se, että toinen käytti metristä järjestelmää, josta toinen taas ei tajunnut mitään. 

Annan lähdettyä sunnuntaiaamuna, tapasin Katjan kuppikakkujen äärellä Magnolia Bakeryssa ja laadimme kauppalistan kiitospäivän illallista varten. Herkuttelun päälle raahauduimme halpaketju Ashaniin ostoksille - satojen muiden tarjoushaukkojen kanssa. Sunnuntai ei ehkä ollut paras päivä hamstrata ruokaa 20 ihmisen juhlia varten. 

Välillä on kyllä aika ironista, että venäläisten jenkkiviha on niin vahvaa, mitä se on, kun he samaan aikaan kulkevat Starbucksin mukit käsissään, ahtavat itseensä Whoppereita ja nautiskelevat cup cakeseista ja browneista. Sitten mulkoillaan metrossa, kun kaikkia englantia puhuvia luullaan täälä heti amerikkalaisiksi ja nehän ne ovat kaiken pahan alku ja juuri. 

Kokonaisen kalkkunan löytäminen Moskovasta, näin reilusti ennen joulua, vaikutti ensin mahdottomalta tehtävältä. Meillä ei ollut aluksi hajuakaan, mistä lähteä edes yrittämään. Expatriaattifoorumeilta saimme kuitenkin vihiä muutamista mahdollisuuksista, mutta soittelukierros paljasti, että olimme aivan liian myöhään matkassa. Lopulta Katja bongasi kauppahallin aivan asuntonsa läheltä eikä meidän tarvinnut palata tyhjin käsin visiitiltämme sinne:

Kalkkuna oli Katjan vastuulla, jälkiruoat mun. Kun kurpitsa- ja pekaanpähkinäpiirakoiden pohjia piti alkaa tasailemaan, meidän asunnosta ei löytynytkään kaulinta - mutta onneksi oli tullut juotua viiniä: 

Kokkailun lomassa poikkesimme lounaalle kävelymatkan päästä bongaamaani suloiseen ravintolaan, joka pääasiassa tarjoaa keittoja, salaatteja ja sandwichejä. Rajattu lista oli ainakin tällä kertaa tae laatutuotteista ja söin uskomattoman hyvän kermaisen kastanjakeiton. 

Ankkasalaatti

Kastanjakeitto

Olimme alunperin sopineet kutsuvamme meille noin kymmenkunta ihmistä, jolloin itsemme (Katja & Simon ja Teemu & minä) mukaan lukien meitä olisi max. 15 henkeä. Katjan vieraslista tuntui kuitenkin vain paisuvan paisumistaan ja loppujen lopuksi meitä istui asuntomme olohuoneessa 20 juhlijaa. Se jännitti mua ensin ihan hirveästi, mutta nähtyäni katetut pöydät, musta alkoi tuntumaan siltä, että kaikki menee varmasti hyvin. 

kalkkunanleikkuussa Katjan serkku Alena perheystävineen

Vaikka syöjiä oli 20, ruokaa oli aivan liikaa. Saimme kuitenkin paljon kehuja ja mun saksalaiset ystäväni suostuivat tulemaan vielä seuraavana päivänä rääpiäisiinkin!

Kiitospävän jälkeen joulu sai virallisesti alkaa: suuntasimme Teemun ja Simonin kanssa Pähkinänsärkijän päivänäytökseen Kremlin teatteriin. Konserttitalomaisesta rakennuksesta puuttui tietysti Bolshoin glamour, mutta tärkein, eli esitys, oli upea. Päätanssijat olivat todella taitavia ja puvustus näyttävää - musiikista puhumattakaan. Sen vuoksi mun piti vähän itkeäkin.

Baletin jälkeen meillä oli pöytävaraus C.D.L:ään, jonka mm. Elite Traveler oli nimennyt yhdeksi hienostuneimmista ravintoloista Moskovassa. Se sijaitsee yli 100-vuotiaassa entisessä asuinrakennuksessa, mutta kokenut laajan modernisoinnin juuri viime vuonna.

Ravintola pyrkii tarjoamaan perinteisiä venäläisiä ruokia fine dining tyyliin, mutta lauantain perusteella mä olin kyllä todella pettynyt. Palvelu oli hyvää siihen saakka, kunnes tarjoilija tarjoitui lisämään 10%:n tipin kortilleni. Väkinäisesti hymyillen kerroin meidän mieluummin jättävän tipin käteisenä. Ja niinhän me teimmekin - kolikoin. Plussaa annan myös kattavasta viinilistasta, mutta ruoka sen sijaan ei ollut mitenkään ihmeellistä. Jos olisin illallistanut simät peitettyinä, olisin voinut luulla olevani jopa Kauhajoen paikallisessa Krouvissa.

Tällä viikolla lounastimme mm. suloisessa Twinsissä, jonka Sauli Kemppainen mainitsi, kun Annan kanssa kyselimme piipahtamisen arvoisia paikkoja lounastaessamme hänen luotsaamassaan Orange 3:ssä. Twinsin miljöö oli lämmin ja ruoka perushyvää.

Keittiön tervehdys

Kurpitsakeitto

Katkarapu-kvinoasalaatti

Kanapasta

Vasikanposkea, kurpitsaa ja luumua

Myöhemmin tänään lennän jälleen visiitille Suomeen - ihan vain, koska itsenäisyyspäivä. Ja koska viimeisen kolmen viikon aikana ikävä on alkanut tuntumaan ihan sietämättömältä. On ollut kyllä hassua huomata, miten välillä mun on ollut täälä todella kevyt olo eikä ikävästä ole voinut oikein edes puhua. Sitten taas joinain aamuina rintaa on kivistänyt aivan älyttömästi eikä kyyneleiltäkään ole aina vältytty. Eniten mua on painanut fyysisen läheisyyden puute. En tarkoita seksiä, vaan sitä, että joku aina välillä halaa tai istuu luontevasti sohvalla ihan lähellä - saatikka, että ottaa kainaloon ja silittää. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja rakastamiensa ihmisten läheisyyttä. Onneksi mulla sentään on Katja täälä. <3