Ennen lähtöäni olin eniten huolissani siitä, että saan varmasti syödäkseni. En pelotellut itseäni Moskovan metrolla tai kielimuurilla vaan ajattelin, että pakotteiden on täytynyt kuihduttaa kauppojen hyllyt enkä voi nauttia kunnon pihvistä ennen joulukuuta. Lähikauppaan poikettuani tajusin, että huoli oli ollut suorastaan naurettava: teimme ensimmäiseksi kotiruoaksemme Heinzin tomaattikastikesäilykkeestä ja Philadelphia-tuorejuustosta pastan. Jopa Valion rajan tällä puolen valmistettuja tuotteita löytyy lähes joka marketista. Vaikka hyllyissä möllöttää tuttuja brändejä, on kaupassa käynti silti aina seikkailu: kuljemme päättömästi sinne tänne kännykät ojossa sanakirjat avoinna ja yritämme lukea nopeasti kyrillisiä kirjaimia pakkausten kyljistä. Tähän mennessä kaikki tarvittavat on kuitenkin löytynyt ja osaamme jo kassalla sanoa: "Два маленькые пакеты, пожалуйста." = "Kaksi pientä kassia, kiitos."

Ruplan heikon kurssin vuoksi meidän on kuitenkin todella edullista syödä ulkona ja siksi olemme viime päivinä usein päätyneet tekemään niin. Menu on pysynyt yhtä sushilounasta lukuun ottamatta aika venäläisenä: blinejä, pelmenejä, pilahvia ja šašlikia. Ei täältä tosin tuontitavaraakaan puutu: tänään kävimme Red Mangossa ja samassa talossa koulun päärakennuksen kanssa sijaitsee vieri vieressä Burger King, Starbucks ja KFC. Subwaykin löytyy ihan muutaman sadan metrin päästä meiltä ja on varmasti sanomattakin selvää, että McDonald'seja seisoo joka kadun kulmalla. 
Ensimmäisen illan ateria Moskovaan saavuttuamme
Emäntä Katja
Eli nälkään en täällä pääse kuolemaan, vaikka sitä ensin pelkäsinkin. Jano saattaa olla kriitisempi tarve täyttää, koska kellertävää hanavettä ei kannatta juoda. Osa moskovalaisista suosii vedensuodatinta, mutta meidän asunnossamme odotti muutama tällaisia 20 litran kanistereita.
Otimme taktiikaksemme täyttää niistä pari 1,5 litran pulloa, joita pidämme jääkaapista ja joista edelleen täytämme pienet 0,5 litran pullot, joita kannamme päivällä mukanamme. Todennäköisesti emme jaksa pitää yllä moista vesisirkusta neljää kuukautta ja kanisterien tyhjennyttyä hankimme hanavettä puhdistavan kannun. 
Continue reading
Ensimmäinen viikkoni rajan takana alkaa olemaan taputeltu ja orientaatio paketissa. Jos multa kysytään, koulu kutsui meidät tänne liian aikaisinm sillä menneen viikon ohjelman olisi hyvin pystynyt käärimään tiukuempaan aikatauluun: aloittamaan aikaisemmin aamusta ja organisoimaan paperisodan juoksemaan luentojen aikana. Nyt ainoastaan alkuviikko oli asiaa, keskiviikko lässynläätä (Safety Tipseissä kerrottiin mm. metron käytön vaarallisuudesta yöaikaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja Living in Moscow -luennolla opimme, että talvella on hyvä käyttää hanskoja, ellei halua palelluttaa sormiaan) ja pari viimeistä päivää pelkkää paperien pyörittelyä eli todistusten noutoa ja hakemusten toimittamista. Pisteet kuitenkin koululle (kansainväliselle toimistolle) erittäin tehokkaasta toiminnasta koko viikon ajan. Heidän osaltaan aikatauluissa on pysytty lähes minuutilleen ja kaikki tarvittavat dokumentit esim. monikertaviisumia varten ovat järjestäin olleet meille valmiina.

Viime postauksen jälkeen aloin miettimään uudelleen syyskuulle suunnittelemaani reissua kotiin ja sitä, että olisi helpompi vain pysyä täällä ja hakea vapaampaa viisumityyppiä muiden vaihtareiden mukana. Varatut lennot Suomeen taisivat alunperinkin olla vain backup, jos en oikein olisi päässyt täällä elämän alkuun niin olisin voinut sinnitellä muutaman viikon ja käydä lataamassa akkuja Lauttasaaressa. Mulla on kuitenkin yllättävän levollinen olo täällä ja viihdyn todella hyvin meidän asunnossa enkä poden koti-ikävää Helsinkiin muussa muodossa kuin tietysti haikuna oman rakkaan luo. Lopulta keinojen keksiminen byrokratian voittamiseksi ja vaihtoehtojen pyörittely alkoivat ahdistamaan mua niin pahasti, että sulhaseni heitti koko homman nurin päin ja varasi lennot tänne syyskuun puolessa välissä. Siten pystyn hakemaan monikertaviisumia jo nyt ja lentämään lokakuussa Suomeen hieman pidemmäksi aikaa.

Ensimmäinen viikko moskovalaisena on kulunut lähinnä uuteen kotikaupunkiin tutustuen. Buddyt eli paikalliset tutorit veivät meidät maanantaina puistoon viettämään iltaa ja tutustumaan toisiimme. Matkalla ohitimme yleisvenäläisen näyttelykeskuksen aka VDNH eli kansantalouden saavutusten näyttelyn kuten sitä vuodesta 1954 vuoteen 1992 saakka kutsuttiin. Sen tarkoitus oli esitellä maan merkittävimmät aikaansaannokset ja symbolisesti kunkin alueen rikkaudet. Puistossa on kymmeniä paviljonkeja eri aiheille. Nähdessäni Karjalan metsille omistetun rakennuksen, muistin hämärästi käyneeni siellä kymmenisen vuotta sitten ollessani Moskovassa joidenkin messujen aikaan. Kuulemma alueella järjestetään yhä monia näyttelyitä.

Tiistaina yliopiston kulturologiaopiskelijat vetivät meillä kävelykierroksen ydinkeskustassa. Meillä ilta huipentui shoppailuun, jota jatkettiin myös keskiviikkona. Päivät täällä ovat olleet todella lämpimiä (vajaa + 30) enkä todellakaan ollut varautunut koko kesävaatekaapillisellani syyskuuhun. Muutama hamonen, toppi ja kesämekko ei siis ollut ollenkaan huono lisä matkalaukulliseeni. Kaiken lisäksi shoppailu on tällä hetkellä niin naurettavan halpaa ruplan surkean kurssin takia, että nyt jos koskaan on hyvä aika investoida vaatteisiin.
Bolshoi
Katja ja Teemu erittäin kiinnostuneina kuulemaan, mitä oppaalla on sanottavanaan
Moskovalaisilla on tapana naimisiin mennessään käydä otattamassa kuvia kaupungin nähtävyyksillä
Torstaina olimme sopineet treffit kaupungille Katjan kanssa. Osa vaihtareista oli jo lähtemässä ensimmäiselle reissulleen, mutta meidän mielestämme Moskovassa on yhä niin paljon nähtävää, että on turha mennä merta edemmäs kalaan. Lisäksi olimme jättäneet venäläisen byrokratian kohtaamisen perjantaiaamulle ja siksikin olimme sidottuja kaupunkiin. Päivä oli alkuviikkoa kylmempi, mutta se ei haitannut, koska olimme päättäneet tutustua Voiton museoon (Музей Победы) Punaisen torin liepeillä. Paikka sai mut suorastaan voimaan pahoin: huone toisensa perään huusi venäläisten sotilaiden kaikkivoipaisuutta toisessa maailmansodassa. Vanha propaganda oli kamalaa katsottavaa ihan senkin takia, että sokea nationalismi tuntuu jälleen nostavan päätään täällä, vaikka 2010-luvulla sen ei luulisi edes olevan mahdollista. Silti se vaan on.
Mutta se politikoinnista. Tosin: odotan mielenkiinnolla yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan kursseja mm. EU:n ja Venäjän suhteista. 

Venäläisillä on poseeraus verissä - meillä ei
Tulevana maanantaina on täällä virallinen koulujen alkamispäivä, mutta jaksan hieman epäillä, etteivät meidän luentomme vielä silloin käynnisty täydellä teholla. Toisaalta ihan hyvä, koska meillä on suht. paljon paperitöitä yhä tehtävänämme. Perjantaina jätimme monikertaviisumihakemukset (niiden ennustettu valmistuminen on lokakuun alussa) ja saimme todella virallisen näköiset opiskelijakorttimme. Niiden turvin voimme ensi viikolla hakea sekä koulun kulkukorttia, että julkisen liikenteen korttia ja sitten vain jäädä odottelemaan byrokratian rattaiden pyörimistä - luulisi ainakin mun malttini paranevan täällä ollessani! Ja kyllä - kaikissa koulun rakennuksissa on kulunvalvonta etkä pääse sisään ilman kulkukorttiasi, joka skannaa aulan vartijalle tietosi ja kuvan. Эта Руссия! 
Continue reading
Täällä ollaan, kivenheiton päässä Punaiselta torilta - kotona. Paikallinen perhetuttumme oli meitä lauantaina vastassa Sheremetyevon kentällä ja kyydin lisäksi hän oli varannut kalenteristaan koko iltapäivän järjestelläkseen käytännön asioita meidän kanssamme ja näyttääkseen Moskovaa omasta näkövinkkelistään. Parempaa perehdytystä kaupunkiin emme olisi voineet saada ja kaikki mahdolliset pelot uutta tuntematonta kohtaan katosivat. Katsastimme autosta käsin kaikki tärkeimmät nähtävyydet, opimme liikeketjuista, kävimme ottamassa kopiot passeista, hankimme paikalliset sim-kortit ja söimme todella hyvässä ravintolassa lähellä Mishan kotia. 
Siitä on alkaa olemaan jo yli 10 vuotta, kun viimeksi kävin Venäjällä ja huomasin, etten muistanut Moskovasta juuri mitään. Se osoittautui kuitenkin todella kauniiksi ja siistiksi vanhaksi kaupungiksi. Yllättävän siistiksi. Tiet ja metroasemat ovat roskattomia, kadu pestään säännöllisesti ja rakennusten julkisivut on huolella entisöity. Meidän talossamme on paraikaa remontti meneillään, mutta luulen sen valmistuvan ennen talvea. Tällä hetkellä kaikki tuntuu kuitenkin olevan muovin alla. Myös laittamaton ulkokuori saattaa pettää: talot ovat kamalassa kunnossa ja porraskäytävissä haisee, mutta kotioven takana kaikki on uutta ja hienoa – kuten meidän Airbnb:stä bongaamani asunnon kohdalla.
Kotikatu
Käynti asuntoon on sisäpihalta.
Myös kaikki ikkunat ovat pois päin kadulta. 
Keittiöstä löytyy kaasuliesi ja 
seinältä kaasulämmitin
Minun buduaarini
Sunnuntaina suuntasimme Teemun kanssa kahden kaupungille. Kävelimme muutaman kilometrin matkan Punaiselle torille, kävimme viemässä kihlasormukseni pienennettäväksi (kestää 15 arkipäivää, että saan sen takaisin!) ja poikkesimme ruokakauppaan. Kaupassa käynti kieltä ymmärtämättä on aina yhtä mielenkiintoista, mutta saimme sentään kokoon kermaisen tomaattikastikkeen ja löysimme kanasuikaleita - tai oikeastaan ne olivat kimpaleita. Kunnon paloja, eikä mitään pikkusormen kokoisia maridanissa uitettuja siivuja. Lähikauppamme on kuitenkin aika pieni ja tänään löysimme metroaseman yhteydestä isomman marketin, jossa alamme jatkossa käymään. Etenkin lihavalikoima huusi laajuuttaan viereiseen "Alepaan" verrattuna.
Breakfast @ Tiffany's
Tänään maanantaina alkoi siis koulu – tai orientaatioviikko. Luennot starttaavat vasta ensi viikolla. Varasimme aamulla tunnin verran aikaa suunnistaa ensimmäistä kertaa lähimetroasemallemme, ostaa kertaliput, vaihtaa kerran metrolinjaa ja päästä vielä koulullekin. Paikalla piti olla klo 12 ja perille pääsimme klo 11.55. Ensi silmäyksellä edustusta vaikutti olevan Saksasta, Ranskasta ja Hollannista, Norjasta sekä tietysti Itä-Euroopan maista ja jokunen Aasiastakin. Monella varsinkin Keski-Euroopasta tulleella tuntui olevan vanhoja juuri Venäjällä ja kielitasokin kuulosti hyvältä. Heti miten tutustuimme amerikkalaisvenäläiseen Katjaan ja pietarilaiseen Alenaan, joka opiskelee Itävallassa, mutta päätti tulla Moskovaan vaihtoon. Molemmat puhuvat mahtavaa englantia sekä venäjää. Katja auttoi meitä hankkimaan kerralla useamman yksittäisen metrolipun, koska julkisen liikenteen opiskelijakortin saaminen kestää noin kuukauden.
Novoslobodskaya - meidän metroasemamme
Koulutie
HSE
Kolmen päivän sisällä on tullut ainakin selväksi se, että Venäjällä kaikki kestää…
Oli kyseessä sitten sormuksen pienennys, monikertaviisumin prosessointi tai oluiden tarjoilu pöytään, kannattaa varautua pitkällä pinnalla. Monikertaviisumin käsittely vie parhaimmillaan 45 päivää. Mulla on lennot varattuna kotiin ja takaisin syyskuun puolessa välissä ja tod.näk. joudun silloin hakemaan opiskelijan yksikertaviisumia uudelleen päästäkseni palaamaan Venäjälle. Muita (laillisia) vaihtoehtoja ei kuulemma ole, koska opiskelijan yksikertaviisumi on kainoa, jonka pystyy rajan tällä puolen sitten laajentamaan monikertaviisumiksi. Alun perin edes kaksikertaviisumin ei siis olisi auttanut. Kuukauden jumi Moskovassa ei myöskään houkuttele, joten pienen paniikin jälkeen päätin pitäytyä suunnitelmassani tulla käymään reilun parin viikon kuluttua. Yksinkertaisesti haen sitten samaa viisumia uudelleen – pikana. Toivottavasti vain koulun kutsu tulee perille ajoissa enkä lopulta joudun viikkotolkulla jumiin Helsinkiin. 

Kaikki täältä rajan takana on muuten kuitenkin kunnossa ja olen varma, että viihdyn paremmin kuin hyvin. En silti lähde yritämään yhtä soittoa 4 kuukauden arestia vaan pidän kiinni vierailuistani Suomeen. Mutta en kiistä, etteikö Moskova olisi palaa mun sydämestäni jo vienyt - katsotaan silti ensimmäinen viikko loppuun, ennen kuin alan vannomaan vankkaa rakkauttani tätä metropolia kohtaan. 
Continue reading
Huomenna vietän ensimmäistä iltaani moskovalaisena. Siis HUOMENNA.
Mihin tämä kesä katosi?

Laskeutuessani Sheremetyevon lentokentälle aloitan neljän kuukauden vaihdon ja opiskelun HSE:llä aka National Research University Higher School of Economics.

Tänään pitäisi pakata. Ja käydä vaihtamassa ruplia. Kuvittelin, että olisin tässä vaiheessa jo ihan paniikissa, mutta mahan pohjassa kipristelevä jännityskin nosti päätään vasta tänä aamuna. Mahdollista orastavaa ahditusta lieventää varmasti myös tieto siitä, että lennot kotiin ja takaisin ovat jo muutaman viikon päässä. Aikataulut puolison ja vanhempien vierailullekin on jo lyöty lukkoon lokakuulle. Lisäksi mua odottaa Moskovassa toinen perhe - paikallisia, joiden tiedän pitävän musta tarvittaessa huolta. Olen koko elämäni ollut suht. paljon tekemisissä venäläisten kanssa ja lapsena pyörähdin isän kanssa rajan takana useampaankin otteeseen. Pidän itseäni "Venäjä-myönteisenä" ja olen yrittänyt tartuttaa muihinkin ymmärrystä naapurikansaamme kohtaan. Siitä on silti pitkä aika, kun viimeksi kävin Moskovassa ja kyllä ajatus Suomeen verrattuna yli kolminkertaisesta väkimäärästä 2500 neliökilometrin alueella hirvittää.

Olen onneksi enemmän innoissani kuin kauhuissani tulevasta neljästä kuukaudesta. Upea asunto ja hyvä opiskelukaveri sen neliötä mun kanssa jakamassa on varma yhtälö ikimuistoiselle vaihtokokemukselle. Tai neljän kuukauden mittaiselle kaupunkilomalle - miten sen nyt ottaa. Olen ymmärtänyt, ettei vaihtoaika useinkaan ole kovin ahkeraa opiskelua. Valitsin mä nyt 4-5 kurssia, jotka toivottavasti saan hyväksiluettua maisterin sivuaineeseeni. En ota siitä nyt stressiä: noppien haalimisen sijaan mun tavoitteeni on oppia kieli - edes siten, että pystyn sujuvasti keskustelemaan eli musta saa selvän ja itse ymmärrän. Pohjaa mulla on neljän Kauppiksen venäjänkurssin verran. Kieliopista on jonkinlainen käsitys, mutta sanasto on olematon. Rohkeudessa avata suu on myös tekemistä.

En tee mitään lupauksia kirjoitustahdista, mutta yritän kyllä jakaa täällä mahdollismman kokonaisvaltaisesti kuulumisia ja kokemuksia koko ajalta. Jo ollessani Saksassa vuonna 2011-2012 kirjoittelin blogia ja se on näin jälkikäteen mulle itselleni ihan huikea päiväkirja. Luulen, että Venäjältä mulla voi olla vielä Müncheniäkin enemmän kerrottavaa.
Continue reading