Tyttöjen viikonloppu

Sain menneeksi viikonlopuksi jälleen vieraita Suomesta, kun mun todella hyvä opiskelukaverini lensi tänne ihan varta vasten mua kattomaan. Pikkumusta-viikonloppu Annan kanssa oli tähän väliin juuri sitä, mitä tarvitsin. Venäjän yleinen toimimattomuus ei enää vain jaksa naurattaa ja olisin niin valmis jo tulemaan kotiin.
Mutta kuukauden verran pitäisi vielä jaksaa. 

Menin Annaa perjantaina lentokentälle vastaan ja iltapäiväksi olin varannut meille lounaan Sauli Kemppaisen luotsaamaan Orange 3 -ravintolaan. En tiennyt Moskovaan tullessani, että hän työskentelee nykyisin täälä, mutta lokakuussa Kaskiksessa käydessäni sain pojilta vihjeen piipahtaa hänen skandinaavistyylisessä paikassaan Tverskajalla. Emme kuitenkaan olleet Annan kanssa kovin vakuuttuneita. 
Miljöö oli jälleen laitettu todella hienoksi, kuten Venäjällä yleensä on ravintoloissa tapana. Viihdyimme rehevän sohvamme nurkassa siis hyvin, mutta ruoalta olisin odottanut paljon enemmän. Omien sanojensa mukaan "Sale" (kyllä, pyysimme chefin piipahtamaan pöydässämme) on pyrkinyt tuomaan ajatusmallia raaka-aineiden laadun ja alkuperän tärkeydestä myös tälle puolen rajaa, mutta se ei mielestämme maistunut lautasella, kuten esim. Suomessa. Annoskoot olivat onneksi saaneet vaikutteita kotimaastaan eivätkä ne sairastaneet yleistä venäläisten ravintoloiden kansantautia: niukkuutta. Ruoka itsessään ei kuitenkaan ollut mitenkään yllätyksellistä tai makuyhdistelmät oivaltavia. Perusmaukasta ravintolaruokaa, jota täällä saa lähes kaikista paikoista, jotka ovat yhtä kivasti sisutettuja kuin Orange 3. 
Skagen
Pike perch
Topinambur, kebab with orange
Reindeer, celery, liqueur Tar
Chocolate\Tobacco
Moscow Mule\black currant
Tuhdin lounaan jälkeen suuntasimme takaisin hotellillemme Lubjankalla ja päivätirsojen aka ruokalevon jälkeen aloimme laittautumaan illallista varten. Varaamani White Rabbit oli valittu maailman 50 parhaan ravintolan joukkoon vuonna 2015 - eikä syyttä. Ravintolan sijainti korkealla Smolenskajan kattojen yllä ei voisi olla parempi ja ruokakin oli rehellisesti hyvää, viinivalikoimasta puhumattakaan.
Nautimme lasit shampanjaa, neljän ruokalajin illallisen sekä pullon viiniä ja otimme suunnan vielä hieman korkeammalle: Sixtyyn Moscow Cityn Federation Toweriin. Emme kuitenkaan viihtyneet sielä kuin parin cocktailin verran, kun lanteita jo alkoi pakottaa ja otimme taksin entisen Red Octoberin suklaatehtaan alueelle, joka nykyisin kukoistaa taiteen, kulttuurin ja viihteen keskuksena. Vanhoissa punatiilirakennuksissa toimii gallerioita, ravintoloita sekä yökerhoja. Päädyimme yhteen jälkimmäisistä, mutta emme loppujen lopuksi jaksaneet tanssia pitkään vaan suuntasimme hotellille jo hyvissä ajoin.
Lauantain vietimme kaupoilla kierrellen ja tasaisin väliajoin kahvitellen. Illaksi olimme pyytäneet hotellin conciergea varaamaan meille pöydän Nobusta, jonka Anna tiesi löytyvän myös täältä Moskovasta. Lontoossa ravintola kantaa yhtä Michelin-tähteä, mutta täälä japanilainen keittiö tuntuu olevan vielä aikaansa edellä.
Me kuitenkin nautimme Chef's Choice -menusta ja hyvästä palvelusta, mikä on täälä englanniksi välillä kiven alla. Ruoan päälle otimme suunnan meille vinkattuun salakapakkaan eräällä Petrovkan sivukadulla. Sisään kellarin holvikaarten alle rakennettuun cocktail-baariin pääsee vaatimattoman nuudelibaarin perältä - kunhan ensin löytää kyseisen ravintolan.

Baarin miljöö, drinkit ja tunnelma olivat kuin suoraan 20-luvulta ja olimme Annan kanssa molemmat aivan kikseissä löydöstämme. Nojailimme tiskiin, katselimme ammattilaisia työssään ja nautimme heidän kädenjäljistään, kunnes baarin alkaessa täyttyä liiaksi, palasimme vastahakoisesti takaisin vuoteen 2015 ja otimme taksin hotellille. Annalla oli aamulla aikainen herätys lennolle ja myös mun piti yrittää olla skarppina.
Venäjällä raha on valtaa ja korot merkki vauraudesta. Raha on täälä kaikkialla merkittävässä roolissa, mutta myös sen käyttöarvo on paljon länsimaita suurempi. Täälä jo parilla tonnilla (€) voi tuntea itsensä todella äveriääksi - sillä saa niin paljon. Pelkästään jo tuhannen ruplan (15 €) seteli avaa lukuisia ovia. Me törmäsimme tähän esim. hehkuttamani salakapakan ovella. Edessämme jonottanut paikallinen kolmen henkilön seurue nahkatakeissa ja korottomissa talvisaappaissa ei päässyt pitkistä suostuttelupuheista huolimatta sisään ja meidän vuoromme tullessa olin hieman jännittynyt miten meidän ulkomaalaisten mahtaa käydä. Tiedustelin rotevalta portsarilta englanniksi löytyisikö tilaa kahdelle. Röyhkeästi hän mittasi katseellaan meidät molemmat. Kirkkaanpunaisista huulista avokkaiden kärkiin asti. Sitten hän nyökkäsi ja astui sivuun. Olimme läpäisseet testi, jonka voisi otsikoida "Oletko tarpeeksi rikkaan näköinen?" ja kelpasimme sisään. Portsari ei tosin tiennyt, että pikkumustani oli ostettu Zarasta ja punaisista pohjista huolimatta kenkäni eivät olleet Louboutinit. 
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 kommenttia:

Lähetä kommentti